The Substance

The Substance

The Substance


( 7.1 5060 käyttäjältä )

140 min. 2024 HD

Katso The Substance koko elokuvan verkossa ilmaiseksi suomenkielisellä tekstityksellä. Elisabeth Sparklesta tuli nuorena television jumppaohjelman suurtähti. Vuosien vieriessä hänen suosionsa on kuitenkin hiipunut ja nykyään hän on pelkkä entinen kuuluisuus, joka haaveilee vanhoista hyvistä ajoista ja stressaa sitä, että hänet ollaan korvaamassa uudella, paljon nuoremmalla henkilöllä. Elisabethille tarjoutuukin aikamoinen tilaisuus, kun hän saa haltuunsa erikoista ainetta, "substanssia", pimeillä markkinoilla myytävää, soluja monistavaa lääkettä jolla hän voi luoda itsestään nuoremman version. Substanssin avulla Elisabeth saa itselleen käyttöönsä toisen, nelisenkymmentä vuotta nuoremman ja kauniimman kehon, jonka hän nimeää Sueksi. Lääkkeen kanssa tulee kuitenkin selvät säännöt, joita ei saa missään nimessä rikkoa - Elisabethin ja Suen pitää tasan viikon välein vaihtaa paikkoja. Mutta piankos Sue alkaa nauttia äkkiä kasvavasta kuuluisuudestaan ja Elisabeth taas tulee tälle versiolle kateelliseksi, eikä viikko kerrallaan eläminen enää riitä.

The Substance
The Substance (2024)

Saatat pitää myös

  • 2025
    Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba Infinity Castle

    Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba Infinity Castle (2025)

    Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba Infinity Castle

    7.12025HD

    Demon Slayer Corps syöksyy Infinity Castleen kukistamaan Muzanin. Jäljellä olevat Hashirat ja Tanjiron lopullisesta valinnasta selvinneet Demon Slayerit joutuvat kuitenkin ensin taistelemaan Kizukin Kaksitoista jäljellä olevia jäseniä vastaan....

    Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba Infinity Castle
  • 2025
    Hurja jengi 2

    Hurja jengi 2 (2025)

    Hurja jengi 2

    7.82025HD

    ...

    Hurja jengi 2
  • 2025
    How to Train Your Dragon

    How to Train Your Dragon (2025)

    How to Train Your Dragon

    8.02025HD

    ...

    How to Train Your Dragon
  • 2025
    Smurffit-elokuva

    Smurffit-elokuva (2025)

    Smurffit-elokuva

    6.12025HD

    Smurffikylän rauha rikkoutuu, kun Suursmurffi katoaa. Katoamisen takana ovat ilkeät velhot Razamel Q ja Gargamel. Smurffiina johdattaa smurffit tosimaailmaan pelastaakseen Suursmurffin ja joutuu myös etsimään smurffiuden ydintä pelastaakseen koko uni...

    Smurffit-elokuva
  • 2025
    Rob1n

    Rob1n (2025)

    Rob1n

    5.12025HD

    ...

    Rob1n
  • 2025
    哪吒之魔童闹海

    哪吒之魔童闹海 (2025)

    哪吒之魔童闹海

    82025HD

    ...

    哪吒之魔童闹海
  • 2025
    Karate Kid: Legends

    Karate Kid: Legends (2025)

    Karate Kid: Legends

    7.12025HD

    kung fu -ihmelapsi Li Fong joutuu jättämään kotinsa Pekingissä perhetragedian myötä ja muuttamaan äitinsä kanssa New Yorkiin. Li yrittää päästää irti menneisyydestään yrittäessään sopeutua uusien luokkatovereidensa joukkoon, ja vaikka hän ei halua ta...

    Karate Kid: Legends
  • 2025
    Nobody 2

    Nobody 2 (2025)

    Nobody 2

    7.32025HD

    ...

    Nobody 2